25. kesäkuuta 2013
21. kesäkuuta 2013
Juhannuskuvia
Tänään pennut täyttävät 4 viikkoa ja on juhannusaatto, niin yritin ottaa juhannuskuvia, mutta saatiin ainakin muutama kuva tänne blogiin :-)
Kun koittaa löytää sopivan taustan, niin pennut on eri mieltä
tästäkin kuvasta tuli epätarkka
ja jos ollaan hetki paikallaan, niin tausta on ihan epäkelpo
tyttöä naurattaa koko touhu.
19. kesäkuuta 2013
198 kynttä
Pentujen kynnet on taas leikattu. Kukaan ei rimpuillut raivokkaasti vastaan, vaan kaikki rauhoittuivat helposti toimenpiteeseen, kasvattajan onneksi, sillä onhan tuossa porukassa pieniä kynsiä leikattavaksi: 198 kappaletta :)
Nyt on myös aloitettu pihalla käyminen. Kaikki pienokaiset liikkuivat ja tutkivat ympäristöä kiitettävästi. Tästä se sitten alkoi.
Nyt on myös aloitettu pihalla käyminen. Kaikki pienokaiset liikkuivat ja tutkivat ympäristöä kiitettävästi. Tästä se sitten alkoi.
17. kesäkuuta 2013
Paljon on tapahtunut
Viimeisen päivityksen jälkeen pentujen kehityksessä on tapahtunut paljon. Nyt pennut jo syövät nappula ruokaa äidin maidon lisäksi, kaikilla on silmät auenneet ja kaikki ovat nousseet jaloilleen eli meno alkaa olla jo sellaista, ettei aitauksen siivous onnistu pentujen ollessa puuhassa mukana. Pennut ovat tutustuneet nyt myös terassi elämään siivousten aikana. Nyt sää tiedot alkavat näyttää sellaisilta, että toivottavasti pienet alkavat jo päästä kunnolla ulkoilemaan.
10. kesäkuuta 2013
Muutama kuva
Pennut alkavat hahmottaa ulkopuolista maailmaa, ensin havaitaan, että äidin lisäksi on sisarukset ja nyt jo kasvatajan jalatkin saavat aikaan vipinää uinuviin penuihin.
Tutkitaan kaverin ruumiinosat
ja paras tyyny on sisko
Silmät ovat auenneet
kaikilla,
mutta suut ovat ihan hampaattomat :)
9. kesäkuuta 2013
Ensimmäinen matolääkitys
Nyt on kaikki pennut ja emä saaneet matolääkkeen. Seuraava sitten parin viikon päästä.
6. kesäkuuta 2013
Muutto
Tänään pennut muuttivat pentulaatikosta tuvan nurkan aitaukseen. Nyt on tilaa kömpiä.
Silmät alkavat olla vähitellen auki, vaikkei niillä oikein mitään vielä näekkään.
Silmät alkavat olla vähitellen auki, vaikkei niillä oikein mitään vielä näekkään.
2. kesäkuuta 2013
Kynnet leikattu
Nyt on pentujen kynnet leikattu ensimmäisen kerran. Helle hiukan kiusaa meitä kaikkia, mutta onneksi yöt ovat viileämpiä ja näin saadaan sisätilat huomattavan viileäksi.
Emä nukkuu jo paljon pesälaatikon ulkopuolella ja tarpeen vaatiessa menee katsomaan jälkikasvuaan. Tequila kävi myös tänään ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen uimassa.
Emä nukkuu jo paljon pesälaatikon ulkopuolella ja tarpeen vaatiessa menee katsomaan jälkikasvuaan. Tequila kävi myös tänään ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen uimassa.
Ahtaampaa on, mitä viikko sitten
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)